KIRJAN KIRJOITTAMINEN ON LUMOAVA PROJEKTI
TIIMIAKATEMIA – OPPIMISEN REVOLUUTIO VAI EVOLUUTIO. Tarina siitä, kuinka pienestä pingviinistä kasvaa oikea tiimiyrittäjä
KIRJAN AIKATAULU: KIRJAN JULKISTAMISTILAISUUS PIDETÄÄN TIIMIAKATEMIAN UUDELLA AREENALLA PERJANTAINA 15.9.2012
Ajatus uuden Tiimiakatemia-kirjan kirjoittamisesta on lumoava. Edellinen kirja aiheesta ilmestyi vuonna 2002. Kirjoittajina olivat Niina Leinonen, Petri Palviainen ja Timo Partanen. Kirjan nimi oli “ Tositarina tekemällä oppivasta yhteisöstä”. Uraa uurtava teos käännettiin myös englanniksi. Myös muuta kirjallista tuotantoa Tiimiakatemia aiheesta on syntynyt. Jukka Hassinen on ollut varsinainen “guru” ja tuottanut lukemattoman määrän esseitä kirjoista, koosteita ideointimenetelmistä, valmentajien työkalupakkeja sekä koosteita Tiimiakatemian arjesta.
Kokonaisvaltaista teosta Tiimiakatemiasta ei kuitenkaan ole syntynyt aikoihin. Monet haluaisivat tietää minkälainen on Tiimiakatemian arki, miten siellä opitaan, kuinka tiimit ja tiimiyritykset toimivat, kuinka niitä valmennetaan tai millaisesta oppimisympäristöstä on kysymys? Ulkopuolisen on haasteellista ymmärtää tätä hienoa oppimisen maailmaa ennen kaikkea oppijan, tiimiläisen näkökulmasta. Epäilijöitä riittää, ja monta kertaa Tiimiakatemialla vierailevalle herää kysymys: voiko näin todellakin oppia? Kokemuksemme ovat kuitenkin rohkaisevia ja voimme vilpittömästi todeta synnyttävämme rohkeasti tiimiyrittäjä. Yrittäjyysprosenttimme on Euroopan huippuluokkaa.
Kuinka sitten aloittaa kirjan kirjoittaminen? Kuinka avata aihetta ja mistä näkökulmasta tätä mielenkiintoisesta oppimispaikkaa voisi lähestyä? Monta viikkoa asiaa pohdittuani en voinut muuta kuin nostaa kädet ylös ja antautua arjen vietäväksi. On turha hienostella tai esittää jotain muuta kuin on. Kirjan kirjoittaminen kuulostaa hienolta, mutta se on itse asiassa varsin puuduttavaa ja aikaa vievää hommaa. Kyllä se innostaa, ainakin aluksi, mutta kun tekojen aika tulee harva pystyy todellisiin tuloksiin. Tämän asian partaalla olen minäkin ollut, ja olen edelleen. Tyhjän paperin lumous muuttuu helposti painajaiseksi. Aihe on kuitenkin niin lumoava, että siihen pystyy tarttumaan, rutistamaan ja puristamaan. Lopulta syntyy tekstiä.
Joten aloin kirjoittaa. Yöpöydällä on kasa alkuperäisiä Tove Janssonin Muumi-kirjoja. Kerronnaltaan kauniita, innostavia ja elämänläheisiä, sivuille on laitettu myös muutama mustavalkoinen piirros. Kirjat kuvaavat raikkaasti muumien tarinaa ja mukana on paljon syvällistä pohdintaa ja herättäviä ajatuksia. Tällaiseen tuotokseen minäkin tulen pyrkimään!
Kirja etenee seuraavan kaavion mukaan:
Yritin yksinkertaistaa tuota kaaosta, ja syntyi ensimmäinen versio kirjan sisällysluettelosta pyramidimallina
Ja se kirjoitettuna auki sisällysluetteloksi:
1. TIIMIAKATEMIA: 1.1.Historia ja tarinat 1.2. Johtavat Ajatukset 1.3.Oppimisen arkkitehtuuri 1.4.Tiimiakatemian brändi.
2. TIIMI: 2.1.Kuinka tiimit syntyvät 2.2.Treenit ja dialogi 2.3.Tiimisopimus 2.4.Tiimin kehitysvaiheet
3. TIIMILÄINEN: 3.1.Tiimiyrittäjän kompetenssit 3.2.Oppimissopimus 3.3.Lukuohjelma 3.4.Käytännön työt
4. TIIMIYRITYS: 4.1.Toiminnallinen liikeidea 4.2.Kuinka tiimiyritystä johdetaan 4.3.Markkinoinnin taikakaava 4.4.Asiakkaat
5. YRITTÄJYYS: 5.1.Tiimiyritys synnyttää yrittäjiä 5.2.Tiimiyrittäjän mandala
Näin se kirja sitten alkaa!
JOHDANTO: ENSIMMÄINEN PÄIVÄ TIIMIAKATEMIALLA, PINGVIININ ELÄMÄN ALKU
Tulisi olemaan ensimmäinen päivä Tiimiakatemialla. Yritin olla ajoissa, sillä ensimmäisenä päivänä en saisi myöhästyä. Osoite oli Piippukatu 3, vanha Schaumanin vaneritehdas, näin minulle oli ainakin kerrottu pääsykokeissa. Kokeita ei pidetty tehtaalla vaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun Rajakadun kampuksella. Testattavana oli looginen päättelykyky, luetun ymmärtämistä ja taito tehdä kirjoitelma. Eräs pääsykokeisiin osallistunut kaveri kertoi, ettei pääsykokeilla ollut mitään yhteistä Tiimiakatemialla opiskelun kanssa. Siellä tehtäisiin projekteja oikeille asiakkaille, opittaisiin oman tiimiyrityksen kautta ja luettaisiin hyvin bisneskirjoja.
Ilouutinen tuli heinäkuun puolivälissä – minut oli valittu opiskelijaksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun Yritystoiminnan kehittämisen koulutusohjelmaan eli tutummin sanottuna Tiimiakatemialle. Nyt olin kiiruhtamassa kävelytunnelia pitkin Matkakeskuksesta ratapihan yli Lutakon puolelle. Tunnelissa oli hieno puulattia. Sen päässä kohosi korkea Innova- tornitalo ja sen takana tehtaan punatiilinen savupiippu, jonka sisällä oli kuulemma oikea sauna, Piippusauna. Tiimiakatemian ovella minua oli vastassa vanhempia tiimiläisiä. Vuosi sitten he olivat olleet samassa tilanteessa kuin minäkin, hyppäämässä tuntemattomaan ja vähän pelottavaankin oppimisen maailmaan, joka ei perimätiedon mukaan heti avaudu uudelle tulijalle.
Sain nimilapun rintaan ja minut ohjattiin istumaan 60 muun samanlaisen ”pingviinin” kanssa vanhan tehdassalin keskelle. Kaikkia uusia opiskelijoita sanotaan täällä pingviineiksi, en tiedä vieläkään miksi. Istuin siinä ja ihmettelin, iso sali oli täynnä penkkejä ja keskusaukiolle oli rakennettu esiintymislava.
– Tervetuloa pinkut Tiimiakatemialle. Minä olen Anssi Manifantista ja tässä minun vieressä on AM Goalasta.
Manifant, kuinka hauska nimi osuuskunnalle, ja Goala, en muista millainen eläin se oikein on? Onko tämä juuri se veikeä olento, joka roikkuu pää alaspäin oksalla ja näyttää hymyilevän?
Valmentajat esittäytyvät, mutta ovat vaihtaneet nimiä keskenään: Ulla Luukas esittäytyy Timo Lehtosena ja päinvastoin. Makke Leppänen on Essi Silvennoinen ja Heikki Toivanen on Mikael Hirvi. Seuraavaksi lavalle tulevat vuokratiimiliiderit. He tulevat auttamaan meitä ensimmäisenä syksynä perustamaan ja pyörittämään tiimiyritystämme. Musiikki soi ja valot loistavat!
Lavalle astuu myös Johannes Partanen. Hän on Tiimiakatemian entinen päävalmentaja, jonka seuraaja on Ulla Luukas. Johannes on saanut taas uuden, aivan järisyttävän ja maailmaa kaatavan kolahduksen kirjasta, jonka nimi ei jää heti mieleeni. Anssi kyselee Johanneksen kuulumisia. Hän vastaa pitkin sanakääntein ja lopulta mopo karkaa täysin käsistä – Johannes alkaakin kertoa vaimonsa, ylipäävalmentaja Kirstin kuulumisia.
Valmentaja Lehtonen on poistunut lavalta ja istuu viereeni. Se on ainoa vapaa paikka salissa.
– Olen kävellyt ja välillä juossutkin Johanneksen perässä 10 vuotta. Voin vakuuttaa, että aika ei ole käynyt pitkäksi. Jotain ihmeellistä hänen ympärilleen on syntynyt. Laaja kehä toimintaa, iloa ja ennen kaikkea oppimista. Hän on keskiössä, lähtöpiste hermeneuttiselle kehälle!
Lähtöpiste hermeneuttisella kehällä! Mitähän tuo taas tarkoittaa? Ajatukseni kiertävät todellakin kehää eivätkä löydä ulospääsyä. Jännittävää. Muut pinkut lähtevät jo treenitiloihin jatkamaan ohjelmaa, mutta Lehtonen innostuu kertomaan kokemuksiaan Tiimiakatemiasta:
– Luin kesäloman aikana aika monta portfoliota, joita tiimiläiset olivat kasanneet ensimmäisen vuoden aikana. Oppimissopimuksissaan he kertoivat aikaisemmasta elämästään, koulunkäynnistä, kavereista ja kodeistaankin. He ovat vuoden ajan yrittäneet kasvaa aikuisiksi tiimissä, joka vaatii tekemään töitä, lukemaan, käymään asiakkaissa ja olemaan avoin. Tiimiläiset jännittivät aluksi. He eivät tienneet mihin olivat sitoutuneet ja minkälaisen joukon kanssa tulisivat elämään seuraavat kolme ja puoli vuotta. – Oli lohdullista lukea kirjoituksia. Jotain merkittävää heille on tapahtunut, jotenkin he ovat heränneet todellisuuteen ja huomanneet mahdollisuudet, joita Tiimiakatemia voi heille tarjota! Monet ovat tajunneet, että vain itse voi vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa ja elämäänsä. Kukaan muu ei voi sitä tehdä heidän puolestaan. Lehtonen liikuttuu aivan selvästi, mutta havahtuu pian:
– Hei, sun pitää mennä muiden mukaan. Oikein riemukasta päivää ja tervetuloa Tiimiakatemialle!
Lehtonen jää istumaan paikalleen ja alkaa selittää ympärillä istuville vanhemmille tiimiläisille, että tämä Tiimiakatemia on aika kummallinen paikka. Joku voi sanoa tätä litteän organisaation paradigmaksi, toinen väittää tämän olevan täynnä yhteisön voimaa, ja kolmas sanoo Tiimiakatemiaa aivopesulaksi. – Onhan meillä ollut sen niminen tiimikin, hän naurahtaa.
Kuulen treenitilan ovelle vielä innokkaan huudahduksen:
– Mutta on tämä silti aivan yksinkertainen juttu! Minulle ei vaan ole vielä selvinnyt, onko tämä oppimisen revoluutio vai evoluutio!
